Tietoa klubista

Jäsenmaksu on 40 euroa. Maksu laskutetaan loka-marraskuussa.
Liittymismaksu on 40 euroa. Liittymismaksu maksetaan välivuoden/-vuosien jälkeen. Uusilta sitä ei peritä.
Yhdistykseen voi liittyä myös alle 50-vuotiaat mutta heillä ei ole pelioikeutta alempana mainittuun kesän EM-kisoihin tai omiin mestaruuskisoihin.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja ylläpitää seniorikeilailua (50+) sekä kansallisesti että kansainvälisesti ja tehdä tunnetuksi eurooppalaista seniorikeilailua.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys osallistuu vuosittain pidettäviin vapaamuotoisiin ja avoimiin Euroopan Seniorien Mestaruuskilpailuihin ja ko. kilpailujen järjestämiseen Suomessa. Kisoja ei pidä sekoittaa virallisiin maajoukkuetason pelaajien EM-kisoihin. ESBC:n kisa on ETBF:n hyväksymä kilpailu. Kisat päättävä Masters-kisa on virallinen EM-tason kisa, muut epävirallisempia.
Lisäksi yhdistys järjestää tilaisuuksia, tapahtumia ja illanviettoja sekä harjoittaa julkaisu­toimintaa.
Yhdistys järjestää jäsenilleen tarvittaessa myös muita kilpailumatkoja.

Keväällä 2025 mestaruuskisat oli tarkoitus pitää Ahvenanmaalla, mutta pelipaikka vaihtui Hämeenlinnaksi talven aikana. 2026 on Talin vuoro järjestää kisat
Mestaruuskisat
2021 Helsinki Tali, Grande Champion Leena Hakamäki
2022 Turku Kupittaa, Grande Champion Jussi Domin
2023 Pärnu Viro, Grande Champion Jorma Kettunen
2024 Hutunki Jyväskylä, Grande Champion Jussi Domin
2025 Hämeenlinna, Grande Champion Esa Nieminen
2026 Tali Helsinki

Seuraava kesämatka oli taas vaihteeksi Bolognaan Italiaan. 24.6.-2.7.2023. Kolmas kerta 10 vuoden aikana.
Berliinissä oltiin 26.6.-3.7.2022. Kesän 2020 matka peruttiin covid-19 pandemian takia ja niin kävi myös kesän 2021 reissulle Ruotsiin.
Vuoden 2024 kisat pidettiin Hampurissa Saksassa 12.7. alkaen. Kesällä 2025 kisapaikkana piti olla Strasbourg Ranska, mutta paikka muuttui Helsingiksi ja Talin keilahalliksi. Kisasta enemmän

Vuodelle 2026 on haettiin ja niihin saatiinkin kisaisännyys. Mutta Ranskan peruutettua järjestimme kisat juhannuksen jälkeisellä viikolla 2025. Vuoden 2026 kisat ovat Italiassa ja sen keskeisimmällä paikalla Roomassa.
2027 mennään Müncheniin Saksaan, 2028 lennetään joko Irlantiin Dubliniin tai Itävaltaan Wieniin, 2029 todennäköisesti paikkana ja järjestäjänä on se joka hävisi vuoden 2028 vaalin.