ESBC Kevät 2026

Talvi lähtee kaartumaan kohti kevättä ja kesää. Se tietää omia mestaruuskisoja ja kauden päätöstä Rooman ruuhkissa ja helteissä. Siinä mielessä normaali kausi, että syksyllä kerättiin porukoita kasaan ja keväällä pistetään pyörät ja pallot pyörimään.
Tälle kaudelle keväälle laitettiin lisäkisaksi ESBC Tour: Turku, Tampere ja Helsinki.
Avauskisa Turussa kokosi 29 osallistujaa ja Tampereen kisaan osallistunee n. 25. Tilanne elää vielä ja pelipaikkoja on. Tour päättyy Talissa mestaruuskisaan. Viimeinen pelimahdollisuus on 12.4. klo 12 mestaruuskisalähdössä. Tourin saa pelata myös ennen tuota päätöslähtöä Helsingin Veteraanikeilaajien kisan yhteydessä. Harjoittelu on sallittua!
Ensi kautta on jo ajateltu. Touriin halutaan 4 osakisaa, joista 3 lasketaan mukaan. Pelipaikkoina Hämeestä (Lahti?), Savon suunnalta (Kuopio?), Pohjoisemmasta kaivataan halliehdokasta (Oulu?), Kaakonkulmalta joku (Kouvola?), Länsirannikolta voisi olla yksi halli ja tärkein on Tourin päätöspisteenä oleva mestaruuskisahalli. Ehdottakaa omia tai kavereiden halleja. Elokuussa tehdään alustavat päätelmät, kun hallitus on pala(n)nut Rooman riemuista ja on levännyt hetken aikaa.
Mestaruuskisat on pelattu Talin lisäksi Turussa, Pärnussa, Hämeenlinnassa ja Jyväskylässä. Osallistujia on ollut 60+. Jos hallissa on meneillään joku juhlakisa, niin mielellään sellaisessa pelataan. ESBC jäsenten lukumäärällä ko. pelihallissa ei ole merkitystä. Melkein päinvastoin: mitä vähemmän sitä parempi, jotta saadaan tietoa ESBC:stä levitettyä.

Mestaruuskisa
Pelataan tuttuun tyyliin A+B-luokka ja C-luokka. Miehet ja naiset erikseen. Ikähyvitys ESBC Europen sääntöjen mukainen 65+.
Pelipaikka palaa mestaruuskisojen alkupisteelle Taliin ja keilataan yksi kisalähtö. 60 paikkaa on varattuna. Toivottavasti pelaajia on enemmän ja joudumme lisäämään paikkoja tai jopa avaamaan perjantaina pelipaikkoja lähialueen osallistujille.
Pelimaksu vanhaan tyyliin 10 euroa HVK:n kisan pelimaksun päälle. Palkinnot parhaille ja lasipallo Grande Championille. Esa Nieminen puolustaa palloa ja on sen varmaan pölyistä pyyhkinyt. Ilmoittautumislinkki tulee nettiin useille saiteille, facebookiin ja jaetaan kaikille tavalla tai toisella.

ESBC Tour

Seuraava osakisa Tampereella. Yhteislähtöön varattu 20 paikkaa 14.2. klo 13:30. (8 paikkaa varattu 20.1. mennessä)
Kisaa saa ja voi pelata aina kun hallissa on kisalähtö ja vapaa paikka löytyy. Muista kertoa pelaavasi ESBC Touria.

KISAJULISTE

Vuosikokouksessa oli jo puhetta, että kevään 2026 puolella aloitetaan ESBC Tour.
Kolme kisaa ja huhtikuun alussa on muutama tourin voittaja tiedossa.
Ja näin ensimmäisenä kautena pelataan samoissa neljässä sarjassa kuin mestaruuskisakin. A+B-luokat omana ja C-luokka ikähyvityksineen oma luokkansa. Miehet ja naiset erillisinä.
Tästä on jäsenille tullut sähköpostia. Siinä avattu Touria hieman pintaa ja kuorta syvemmältä.

Kisat ovat:
K-29 Turnaus Turussa tulokset
Veijareiden Kotineliö Turnaus Tampereella 26.1.-22.2.2026
ESBC mestaruuskisa Helsingin Veteraanikeilaajien HuhtiHumauksessa maalis- huhtikuussa.
Tourin voi pelata myös HVK:n kisan muissa lähdöissä ja mestaruuskisan voi pelata erikseen.
Tampereen kisasta lähtee pelaajille erillinen info.

Tampereen kisassa on varattu aikaa yhteislähdöille 14.2. klo 13:30. 20 pelipaikkaa.
ESBC mestaruuskisa pelataan Talissa 12.4. klo 12 yhdessä lähdössä.

Touria saa aina pelata käynnissä olevan kisan ajan. Jokaiseen kisaan tehdään yhteisstartti näkyvyyden, yhteisöllisyyden ja hauskan keilailutapahtuman saavuttamiseksi.

Kisamaksu on 10,- euroa/kisa
Maksu ESBC:n MobilePay tai lasku. Muut maksuvaihtoehdot ovat selvittelyn alla. Rahoistaan pääsee kyllä eroon. Tiina tsekkaaa ja tuplatarkistaa, että jokainen on maksanut kymmenyksensä.

Kaikki Tourin kisamaksut menevät pottiin, joka jaetaan voittajien kesken.

Kisamatkoista ja osallistumisesta kysely. Vastaamisen voi aloittaa TÄSTÄ

ESBC Tour korkattu

Ensimmäiset pelaajat kävivät Turussa sunnuntaina 11.1.
Leif ja Göran raportoivat, että tuloksella ei ollut niin väliä, mutta mukavaa oli.
Pääjoukko pelasi 17.1. klo 13.30.
tulokset:

A+B-sarja
C-sarja ilman ikähyvityksiä. Ikähyvityksillä sijat 2 ja 3 vaihtavat paikkaa. Niin miesten kuin naisten sarjassa.

Hallituksen toimenkuvat

Vuosikokouksen jälkeen on hallituksella aina järjestäytymisen aika.
Kari Nurmesta tehtiin varapuheenjohtaja
Tiina Viljakka jatkaa kirstunvartijana
Tapani Kiviranta vastaa valitsijamiehenä kesän kisojen pareista ja joukkueista
Leif Lindberg hoitaa lipunkantajan vastuut
Risto Spora johtaa puhetta sikäli/mikäli puheenvuoron saa.

Yhteystiedot omalla sivulla

Jäsenmaksuinfoa ja jotain muuta

n jäsenmaksun aika.
Vuosikokous päätti pitää jäsenmaksun ennallaan 40,- eurossa.
Ensimmäistä kertaa liittyviltä ei peritä liittymismaksua.
Aikaisemmin jäsenenä olleelta ja uudelleen liittyvältä peritään 40,- euroa liityntämaksu.

Maksut tilille FI72 1065 3000 2184 16
tilinhaltijan nimi: ESBC FINLAND RY
viite: 2025119
Kun maksat omalta tililtäsi, niin ei tarvita muuta tietoa.
Jos/kun maksat toisen puolesta, niin lähetä tieto kenen maksun maksoit (omasi kanssa samassa tai erikseen):  tiina.viljakka@gmail.com tai chairman@esbcfinland.fi

Maksun voi maksaa myös MobilePay numeroon 25504.
Kirjoita maksun summa, valitse Jäsenmaksu ja laita viestiin tiedoksi nimesi tai nimet, jos maksat useamman.

Eräpäivä: 30.11.2025

ROOMA
Ilmoittautumisia putoilee listalle tasaiseen tahtiin.
Lentopaikat – 50 kpl – on jo saatu täyteen eli niitä pitää varata lisää.
Hotellihuoneita on vielä muutama jäljellä. Varataan niitä lisää ennen joulukuun loppua.

Hallitus kokoontuu 28.10. pohtimaan kisajärjestelyjä
Mitä enemmän saamme tietoa lähtijöistä sitä helpompaa on miettiä matkasuunnitelmia.

Pallojen yhteiskuljetusta kartoitetaan. Eiköhän Tapani löydä oikeat narut joista vetäisee kilpailukykyisen hinnan.

Jos haluaa kesällä pelipaitaan oman nimen tai uuden paidan nimellä, niin vastausviestiä tulemaan.
Paitoja tilataan, jos tarvetta on.
Peruspaitaa on varastossa. Niitä voi ostaa kun asiaa on Taliin tai viimeistään mestaruuskisassa.

KEVÄÄN KISAT
Tuossa tiistain kokouksessa suunnittelemme kevään kisapaketin.
Vuosikokouksessa esiin tuotu ESBC Tour halutaan toteuttaa. Tavalla tai toisella.
Mestaruuskisa on joka tapauksessa maaliskuun lopulla/huhtikuun alussa Talissa.
1 kisalähtö, 72 pelaajaa ja 1 Grande Champion.
Alla kuvassa yksi mestari kristallipallon kanssa.

VUOSIKOKOUS
Asiat nuijittiin joutuisasti. Pöytäkirja on allekirjoitettu.
Uudet hallitsijat ovat Tapani Kiviranta ja Tiina Viljakka. Esittelyjä ei varmaan kaivata kummankaan osalta.

-Risto-

P.S. virallista pelipaitaa saa käyttää virallisissa kisoissa, jos omat ja seuran paidat ovat kaikki ”liian pieniä” tai pesussa. Paitaa ei käytetä harjoituspaitana. Vanhoja paitoja saa kuluttaa harjoituksissa.

ESBC:n kisa Talissa 15.9.-5.10.

Alkukilpailun ykköset varmoina

Tomas Käyhkö (M), Samu Ylijoki (A) ja Samu Tökkeri (CD) ottivat 100 euroa alkukilpailun ykkössijasta ja lisäsivät palkintopottiin tuplat voittamalla finaalin. B-luokan ykkönen Lee Maarek ei päässyt paikalle ja luokkavoittajaksi nousi loppukirinsä ansiosta Janek Kuus.

finaalin tulokset löytyvät kisan tulospalvelusta Tulokset

Esbc-läisille oli palkinnoissa pieni painotus. Jäseneksi voi liittyä vaikka kisan jälkeen, jos tuo hieman parempi palkinto kiinnostaa.
Rajaton uusinta.

2440,- euroa palkintopotissa.
5 sarjaa alkukilpailussa ja 5 sarjaa finaalissa. Amerikkalaisittain.
Rataparin vaihto sarjoittain.
Naisille hamelisää 8 pinnaa/sarja.
Lämmittelyyn varattu 10 minuuttia.

Kisamaksu 35 euroa, uusinta sama. Juniorit 24,50 euroa.

Palkinnot/luokka:
1. 260,- (Rooman kisamaksu) tai 200,- euroa
2. 130,- (puolikas Rooma) tai 100,- euroa
3. 80,- (ESBC jäsen- ja liittymismaksu) tai 60,- euroa
4. 40,- (ESBC jäsenmaksu) tai 30,- euroa
alkukilpailun luokkavoittaja: 100,- euroa

Finaali Talissa 14.10. klo 18.
Olosuhde (44′ Hevonen)

Vuosikokous

Vuotuinen kokous pidetty ja hyviä päätöksiä tehty.

Hallitukseen valittiin kaksi uutta jäsentä: Tapani Kiviranta ja Tiina Viljakka. Kumpikaan ei ole ihan ”uusi”. Olivat mm. vahvasti mukana kesän kisassa. Tiina ollut rahastonhoitaja muutaman vuoden ja Tapani on pitänyt muutamia välivuosia hallitustyöskentelystä.
Toiminnantarkastajaksi valittiin hallituspaikasta luopunut Kaarina Svanström.
Muut ”pelipaikat” pysyivät ennallaan.

Jäsenmaksusta keskusteltiin vilkkaasti ja lopulta päädyttiin tekemään päätöskin.
Jäsenmaksu on 40 euroa (ei muutosta).
liittymismaksu UUSILTA jäseniltä 0 euroa. (poistettiin 40 euron maksu)
liittymismaksu aikaisemmin jäsenenä olleelta ja välivuosia pitäneeltä 40 euroa (pysyi ennallaan).

Talous ja tilit hyväksyttiin. Toiminnantarkastaja lausui omat sanansa ja vuosikertomuskin muistettiin käydä läpi.
Toimintasuunnitelmassa mennään esitetyllä tavalla ja lähdetään suunnittelemaan jotain lisää toimintakauteen.

Kiitos Tytti! Kiitos Seija!

Teidän saavutuksenne ESBC-kisoissa ovat mittavat ja nyt on tullut aika siirtyä katsomon puolelle. Tai niin te vastustajia hämätäksenne kerrotte?

Pelaamanne Masters-finaali Talissa osoitti ettei ikä ole kuin numeroita.
Suomen ESBC-tiimi, ESBC-pelaajat ja varmasti monet muut jäävät kaipaamaan teidän esimerkkiänne tulevissa kisoissa.

Mitalisadetta Talista 10 – 11 – 10

Miesten singlessä oli heti kisan alussa saumaa mitaleille ja niitä myös ropsahti:
Rauli Raita kultaa miehet C
Kai Hilden hopeaa miehet A
Erkki Arima hopeaa miehet C
Jukka Poutiainen hopeaa miehet B
Jorma Kettunen pronssia miehet B

Naisten singlessä kultamitalitili nousi kahteen:
Reija Lunden kultaa naiset A
Jaana Anttas hopeaa naiset B
Tytti Vainikka hopeaa naiset C
Eeva Saukkonen pronssia naiset B

Naisten parikisassa mitalivirta jatkui:
C-luokassa Maamme-laulua keskipallilla kuuntelevat Pirkko Halden ja Monica Tallberg
Samalla palkintopallilla prossit kaulassa seisovat Riitta Björkengren ja Hillevi Huhta
Eila Pitkänen ja Helena Styrman B-pareissa hopealla.
A-luokassa saaliina sijat 4. ja 5.

Miesten parikisassa kultamitaleita sieltä ja täältä
A:ssa Kaitsut Hilden ja Virtanen palkintopallin keskikorokkeella.
C-luokaa hallitsivat Rauli Raita ja Mikko Isakow.
B-luokassa oli tyytyminen pronssiin Jukka Hoolin ja Jorma Kettusen tuomisina.

Miesten Triossa sija 5. tällä kertaa paras saavutus.
Naisten triossa saatiin kultaa, hopeaa ja pinnalla hävittiin pronssi. Melkein kolmoisvoitto siis. Tsekit tulivat kuitenkin väliin.

All Eventeissä on pelaajia mitaleilla siellä ja täällä
Mikko Isakow ja Erkki Arima C-luokassa hopea ja pronssi
Jorma Kettunen B-luokassa pronssilla
Reija Lunden A-luokassa piti sormensa kultamitalissa kiinni.
Tuula Tamminen nappasi pronssia B-luokassa
Tytti Vainikka mitaleilla C-luokassa, ja kultaa tuli…

Mastersissa Reija Lunden oli 4. kultamitalinsa arvoinen.
C-luokan päättäneessä finaalissa Tytti Vainikan ja Seija Nurmen välillä nähtiin yhden aikakauden loppu. Tytti poistuu voittajana ansaitulle eläkkeelle ESBC-keilailusta ja Seija Nurmi olisi varmasti ansainnut kultamitalin hopeisen sijasta. Palkintojenjaossa hoilattu Maamme-laulu jää varmasti jokaisen mieleen.
Hopeaa ja pronssia saatiin niitäkin: Jukka Poutiainen, Erkki Arima ja Pirkko Halden.

Masters-finaalit Striimitiimin kuvaamana: YouTube

Mika Poutala ESBC 2025 kisojen suojelija

ESBC 2025

Minulla on suuri ilo toimia Euroopan seniorikeilamestaruuskilpailujen, ESBC 2025, suojelijana. Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi Helsinkiin ja tähän tapahtumaan.

Kilpaurheilijana opin, että todellinen mestaruus rakentuu vuosien määrätietoisesta harjoittelusta, sinnikkyydestä ja rakkaudesta lajiin. Juuri näitä piirteitä edustatte te – kokeneet keilaajat eri puolilta Eurooppaa – kun kokoonnutte kilpailemaan ja nauttimaan toistenne seurasta.

Senioriurheilu on tärkeä osa elinvoimaista ja aktiivista yhteiskuntaa. Se kannustaa liikkumaan, vahvistaa sosiaalisia verkostoja ja muistuttaa meitä siitä, että huippuhetkiä voi elää missä iässä tahansa. Olette esikuvia nuoremmille sukupolville, sillä liikunnan ilo ei tunne ikärajoja.

Toivotan kaikille kilpailijoille menestystä radalle ja ennen kaikkea nautinnollisia hetkiä yhdessäolon ja keilauksen parissa.

Mika Poutala

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri